tiito

Ingrian

Etymology

From Proto-Finnic *teeto, equivalent to tiitää (“to know”) +‎ -o. Cognates include Finnish tieto and Estonian tead.

Pronunciation

• (Ala-Laukaa) IPA^(key): /ˈtiːto/, [ˈtiːtŏ̞̥]
• (Soikkola) IPA^(key): /ˈtiːto/, [ˈtiːd̥o̞]
• Rhymes: -iːto
• Hyphenation: tii‧to

Noun

tiito

1. knowledge
   • 1936, V. I. Junus, Iƶoran Keelen Grammatikka‎^[1], Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 30:

     Kaikille riistoille, assioille, javlenjoille, kummat tulivat inmihisen tiitoo ja kummat joutuivat inmihisen talohussfeeraa, inmihiin, inmihiskollektiva antoi oman nimitöksen.

     The human, human collective gives its own term to every object, issue, phenomenon, which came to a person's knowledge and which are included into the human's sphere of influence.

2. science, field of study
   • 1937, V. A. Tetjurev, translated by N. I. Molotsova, Loonnontiito (ensimäin osa): oppikirja alkușkoulun kolmatta klaassaa vart, Leningrad: Riikin Ucebno-Pedagogiceskoi Izdateljstva, page 3:

     Tiitoa, kumpa tiijustaa loontoa, kutsutaa loonnontiijoks.

     The field of study, that studies the environment, is called natural science.

Declension

Declension of tiito (type 4/koivu, it-ij gradation)
	singular	plural
nominative	tiito	tiijot
genitive	tiijon	tiitoin, tiitoloin
partitive	tiitoa	tiitoja, tiitoloja
illative	tiitoo	tiitoi, tiitoloihe
inessive	tiijoos	tiijois, tiitolois
elative	tiijost	tiijoist, tiitoloist
allative	tiijolle	tiijoille, tiitoloille
adessive	tiijool	tiijoil, tiitoloil
ablative	tiijolt	tiijoilt, tiitoloilt
translative	tiijoks	tiijoiks, tiitoloiks
essive	tiitonna, tiitoon	tiitoinna, tiitoloinna, tiitoin, tiitoloin
exessive1)	tiitont	tiitoint, tiitoloint
1) obsolete *) the accusative corresponds with either the genitive (sg) or nominative (pl) **) the comitative is formed by adding the suffix -ka? or -kä? to the genitive.

Synonyms

• (science): oppi

Derived terms

• alkutiito
• loonnontiito
• vähätiitoin